Suomalaista varhaiskasvatusta ohjataan sekä valtakunnallisesti varhaiskasvatussuunnitelman perusteilla sekä kunnallisesti kunnan ja yksiköiden omilla varhaiskasvatussuunnitelmilla eli vasuilla. Yksikkökohtaisissa vasuissa kuvataan esimerkiksi päiväkodin tapaa antaa varhaiskasvatusta. Lisäksi jokaiselle lapselle laaditaan yksilöllinen lapsen vasu.
Kirjoita portfolioosi (blogiisi) mitä asioita hyvässä yksikön vasussa tulisi olla?
Tämä blogi on tarkoitettu Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoille Kasvun ja kehityksen tukeminen ja ohjaaminen -opintojakson tueksi. Täällä kerrotaan opintojen tavoitteista, sisällöistä ja tehtävistä. Saat tietoa oppituntien sisällöistä ja portfoliotehtävistä.
torstai 25. elokuuta 2016
tiistai 16. elokuuta 2016
Lapsihavainointitehtävä
KASVATUS JA OHJAAMINEN
Merja Mutru
LAPSIHAVAINNOINTITEHTÄVÄ
Valitse tuttavapiiristäsi
alle kouluikäinen lapsi, mielellään
kuitenkin yli 10 kk ikäinen. Lapsi ei voi olla oma lapsesi eikä sisaruksesi.
Voit havainnoida samaa lasta toisen opiskelijan kanssa, mutta molemmat tekevät
omat muistiinpanot havainnoista. Havainnointi tapahtuu toimimalla lapsen
kanssa, juttelemalla lapsen vanhempien kanssa ja seuraamalla lasta. Aikaa
havainnoinnille kannattaa varata, että saat kuvauksestasi mahdollisimman
monipuolisen. Hyödynnä havaintojen apuna kirjaa Kasvun aika.
Kirjoita raportti blogiisi
havainnoistasi siten, että siinä ei käy ilmi lapsen oikea nimi (salassapito).
Käytä siis joko muutettua nimeä tai ilmausta esim. tyttö 3 v. Kirjoita raportti
otsikoimalla seuraavalla tavalla:
Yleistä tietoa lapsesta
Kuvaa lapsen:
- Temperamenttia, kiinnostuksenkohteita ja
vahvuuksia
- Päivittäistoimintoja
(ruokailu, WC, pukeutuminen, lepo ja ulkoilu) esim. kuinka omatoiminen lapsi on
/ millaista tukea lapsi tarvitsee
Sosiaalisesta kehityksestä
Kuvaa esimerkein
erilaisissa tilanteissa:
- Lapsen vuorovaikutusta (kuinka lapsi toimii
toisten lasten ja aikuisten kanssa)
- Lapsen
leikkiä (millaisia leikkejä lapsi leikkii, miten lapsi liittyy toisten lasten
kanssa leikkiin: millaisena oma-aloitteisuus / tuen tarve ilmenee, leikkiikö
yksin, vaihtuvatko leikkitoverit, miten lapsi keskittyy leikkiin, miten
mielikuvitus näkyy)
- Lapsen
yhdessä toimimisen taitoja (vuoron odottaminen, työrauhan antaminen, sääntöjen
noudattaminen)
Fyysisestä kehityksestä / karkea- ja
hienomotoriikan taitoja:
Kuvaa esimerkein lapsen:
- Liikkumiseen
liittyviä taitoja ja tottumuksia (millaisia erilaisia liikkumisen taitoja lapsi
osaa, tasapaino, ketteryys)
- Kädentaitoja
(esim. piirtäminen, maalaaminen, leikkaaminen, sorminäppäryys /esineiden
käsittely)
Psyykkisestä kehityksestä:
Kuvaa esimerkein
erilaisissa tilanteissa:
- Millaisia
tunteita lapsi ilmaisee ja miten (esim. elein, ilmein, sanoin, teoin), miten
lapsi sietää pettymyksiä
- Miten lapsi käyttäytyy uusissa tilanteissa
- Kuinka lapsi keskittyy toimintaan, millaiset
asiat vaikuttavat keskittymiseen
- Miten
innokas lapsi on oppimaan uusia asioita – miten ja millaisissa tilanteissa
ilmenee
- Miten lapsi muistaa asioita
Kuvaa lapsen puheen ja kielen kehitystä:
- esim.
millaista puhe on (pieni lapsi: miten hän kommunikoi), millaisia sanoja /
lauseita lapsi tuottaa, miten hän juttelee toisille lapsille, miten aikuiselle,
miten lapsi toimii ohjeiden mukaan, miten ymmärtää puhetta ja kertomuksia /
satuja
Lapsen arki kotona (vanhempien kertomana, jos
mahdollista)
- kuvaa
millainen lapsi on kotona (esim. miten päivittäistoiminnot sujuvat, millaisten
asioiden tai leikkien parissa lapsi viihtyy, viihtyykö hän itsekseen vai
kaipaako seuraa)
Pituus tehtävälle on noin
1-2 sivua.
Ohjaava kasvatus
Kerro tunneilla käydyn monisteen perusteella, miten aiot toteuttaa ohjaavaa kasvatusta. Kerro esimerkkejä.
perjantai 12. elokuuta 2016
torstai 4. elokuuta 2016
Tavoitteet opintojaksolle
Opiskelija….
Opintojakson sisältö ja osaamisalueet (opetussuunnitelmasta)
Opintojakson hyväksyttävästi suorittaminen
Oppimisen arviointi: pedagogisen päiväkirjan kirjoittaminen sekä opettajan antama palaute Osaamisen arviointi: Ammattiosaamisen näyttö arviointiasteikolla T1-H2-K3
·
toimii työssään tavoitteellisesti perustaen toimintansa
asiakkaan kasvua ja kehitystä tukevaan kirjalliseen suunnitelmaan
·
kuuntelee ja havainnoi asiakasta sekä keskustelee
asiakkaan kanssa hänen tarpeistaan
·
käyttää joitakin toimintaympäristöön soveltuvia
menetelmiä asiakkaan kasvun ja kehityksen edistämiseen ja tukemiseen
·
ohjaa ja neuvoo asiakasta päivittäisessä toiminnassa
·
tukee asiakkaan hyväksyttävää toimintaa ja asettaa rajoja
asiakkaan toiminnalle
·
ohjaa erilaisia asiakasryhmiä ja tukee asiakkaiden
välistä vuorovaikutusta
·
työskentelee työryhmän tukemana asiakasryhmää koskevien
toimintaperiaatteiden ja suositusten mukaan
·
tietää hoito- ja kasvatustyön prosessin ja
suunnitelmallisen ja tavoitteellisen toiminnan periaatteita ja ottaa ne
huomioon työssään
·
hyödyntää työssään tietoa asiakkaan hoidossa ja
kasvatuksessa käytettävistä tiedonkeruumenetelmistä
Opintojakson sisältö ja osaamisalueet (opetussuunnitelmasta)
·
Kasvatustyön prosessin hallinta
·
Kasvatustyön käsitteet ja periaatteet
·
Varhaiskasvatus lapsen kasvun ja kehityksen tukena
·
Kasvu ja kehitys elämänkaaren eri vaiheissa
Opintojakson hyväksyttävästi suorittaminen
·
Lähiopetustunneille osallistuminen
·
Päiväkotiprojektin suunnitteleminen ja toteuttaminen
·
Etätehtävien tekeminen hyväksyttävästi
·
Digitaalisen portfolion kirjoittaminen sekä
ammattiosaamisen näytön läpäiseminen vähintään tyydyttävällä tasolla
KIRJA
Kirveslahti – Siven – Vihunen – Vahala: Kasvun aika. 2015. Sanoma Pro Oy
ARVIOINTI
Oppimisen arviointi: pedagogisen päiväkirjan kirjoittaminen sekä opettajan antama palaute Osaamisen arviointi: Ammattiosaamisen näyttö arviointiasteikolla T1-H2-K3
Ohjeet portfolion kirjoittamiselle:
Sinun tulee perustaa itsellesi blogi. Blogi perustetaan googlen alustalle. Sinulla tulee olla gmail-sähköpostiosoite. Kun sinulla on gmail-sähköpostiosoite, voit perustaa Blogger kohdasta oman blogin. Laita blogin nimeksi sellainen, että se voi olla bloginasi koko opintojen ajan. Ota itsellesi muistiin blogspot-osoitteesi, koska annat sen opettajalle, jotta opettaja pääsee tarkastelemaan blogiasi.
Tee vielä asetukset kohdassa muutokset käyttäjäoikeuksiin, jos haluat että blogisi ei ole julkinen. Vaihda kohdassa blogin lukijat täppä Yksityinen – vain nämä lukijat ja tallenna. Lisää lukijaksi opettaja esim. merja.mutru@gmail.com. Tämä on tärkeää, jotta opettaja pääsee tarkastelemaan blogiasi.
Blogiin kirjoitetaan kaikki etätehtävät, joita opettaja antaa. Erityisesti blogi on tarkoitettu sähköisen portfolion tekemiseen. Portfoliotehtävät löytyvät kaikki tästä blogista punaisella kirjoitettuna. Opettajalta saat lisäohjeita ja kysele myös opiskelijakavereiltasi neuvoa. Taitovalmentajat ohjaavat myös sinua tehtävien/portfolion tekemisessä.
Blogiin kirjoitetaan kaikki etätehtävät, joita opettaja antaa. Erityisesti blogi on tarkoitettu sähköisen portfolion tekemiseen. Portfoliotehtävät löytyvät kaikki tästä blogista punaisella kirjoitettuna. Opettajalta saat lisäohjeita ja kysele myös opiskelijakavereiltasi neuvoa. Taitovalmentajat ohjaavat myös sinua tehtävien/portfolion tekemisessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)